Pihlajan Pirtti -oma koti kullan kallis!

Perhe Pihlajan taloprojekti. Tule seuraamaan talonrakennusprojektin eri vaiheita, päätöksiä, vinkkejä, ja elämää projektin ympärillä! Talomallina on Design Talon Hailuoto 143.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Sähkösuunnitelmat.


Aika kirjoitella hieman sähkösuunnitelmista. 

Kattopaneelit laitetaan piakkoin, joten nyt oli aika päättää tiettyjen valopisteiden paikat. Tänään ollaan juostu katselemassa eri mallisia ruokapöytiä, tarkoituksena on hankkia kuuden hengen pöytä, josta saa jatkettua helposti kahdeksalle paikat.  Pöydän paikkaa ollaan mittailtu tarkasti ja nyt tultiin siihen tulokseen, että pöytä käännetään poikittain. Tällöin jatkopalalle on tarpeeksi tilaa tarvittaessa olohuoneen puolella.



Kuvaan korostin keltaisella pallukalla led-valot,  x-merkillä ruokapöydän ylle tulevat valot, sekä  viivalla keittiön kaapiston led-valolistan. Ruokapöydän päälle tulevat pisteet muutettiin nyt  vaakaan, aikaisemmin olivat ikkunan suunnassa pystyyn kohti eteistä.  Aikamoista sekamelskaa tuo suunnitelma on ensikertalaisen silmään, mutta alkaapa sitäkin jo tulkita hiljalleen. :)

Koska kerran ajauduttiin suunnitelmien makuun ruokapöydänkin kanssa, niin pitihän sitä katsastaa myös hieman valaisimiakin. Laitanpa nyt pari kuvaa jossa kollaasi ruokapöydän yläpuolelle sopivista lampuista jotka miellyttävät silmää. 




Aurinkoisia päiviä! 

- Rouva M.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti