Pihlajan Pirtti -oma koti kullan kallis!

Perhe Pihlajan taloprojekti. Tule seuraamaan talonrakennusprojektin eri vaiheita, päätöksiä, vinkkejä, ja elämää projektin ympärillä! Talomallina on Design Talon Hailuoto 143.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Asiaa talopaketeista

Ensimmäinen talomalli mitä mietittiin, oli Sievitalon Pihlaja 148. Olisihan se nyt ollut varsin hienoa asustella omassa nimikkotalossa. Emme kuitenkaan saaneet isompia korvauksia nimemme käytöstä, joten asia jäi siihen ;) Leikki leikkinä, jokin talossa ei kuitenkaan tuntunut omalta, sillä pääsimme käymään vastaavan mallisessa talossa ihan katsastamassa. 

Tarkoituksena siis oli löytää sellainen valmis pohjaratkaisu, joka ei vaadi isoja muutoksia. Myös hirsitalomallinen omakotitalo kiehtoi, joten pyysimme tarjouksen Mammuttikodilta (ent. Mammuttihirsi). Täältä katselimme Kissankulma- nimistä taloa. Tämä talo olisi ollut L-mallinen, mikä siis olisi myös sopinut tontille mainiosti. L-mallin ansiosta takapiha olisi saanut yhden suojaisan seinämän lisää.

Talopakettien tarkastelu on yllättävän rankkaa, pitäähän sitä kaikki mahdolliset ja potentiaaliset talomallit käydä läpi. Tarjoukset pyydettiin myös SKR-kodilta Lapplitalon mallista Kaakkuri 126, Hartman Kodin Neitoperho 151:stä,  Dekotalolta mallista Deko 138, Muurametalolta mallista Kuusama D,  ja Design-Talon Hailuoto 143:sta. Kävimme myös Jukkatalolla keskustelemassa asiasta, mutta täältä loppupeleissä ei koskaan tarjousta tullut. 

Viimeiseen kolmen kärkeen mahtui Design-Talo, Muurametalo ja Dekotalo. Näistä sitten listasimme plussat ja miinukset, ja ennen kaikkea hinnat.  Loppupeleissä kaikilla talovalmistajilla taisi olla vain muutama tonni hinnassa eroa. Joten valinta tehtiin enemmänkin sen perusteella, mikä tuntui eniten omalta. Ja täytyy myöntää, että Hailuotoon emme osanneet keksiä  kyllä yhtäkään miinusta. :)

Design-Talon muutama plussa:
+ Korotettu sisäkatto
+ Isot ikkunat
+ 3 ovea
+ Vakiona hyvätasoinen keittiö + kodinhoitohuone
+ Layout
+ Vastaavallamestarilla kokemusta kyseisestä talovalmistajasta
+ Lyhin pituusmitaltaan (tontille sijoittelu)

Alussa ihmetytti joidenkin talovalmistajien halvat lähtöhinnat. Toimitussisältöä selatessa kuitenkin saattoi huomata, että toiselta puuttui jotain mitä toisella sisältyy vakiopakettiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on Muurametalo. Pakettiin kuului automaattisesti maalämpö, mutta sisältä ei vakiotoimituksessa löydy laisinkaan takkaa, joten hintaa tulee tämän myötä enemmän. Myös ulkoovien lukumäärä, katettu terassi, eteisen laatoitus tai muut sellaiset saattoivat olla toisilla ja toisilla taas ei.  

Muurametalon plussana (tai miinuksena jonkun mielestä...)  olisi ollut rossipohja. Maa-aineskustannuksissa olisi hieman ehkä säästänyt, ja samalla olisi saanut lämmintä varastotilaa alapohjaan. Lisäksi  tulee turvallisuuden tunne siitä, että pääsee koska vain itse katsomaan mitä pohjalle kuuluu. Lisäksi radonputkitusta ei tarvita.

Iso kiitos kuitenkin kaikille talovalmistajien myyjille, että jaksoitte kuunnella ja esitellä meillä vaihtoehtoja. Hyviä vaihtoehtoja olisi ollut paljon,  mutta yksi vei voiton tällä kertaa.


Vinkkejä:
- Kilpailuta talotoimittajia/ laita kaikkiin mahdollisiin paikkoihin tarjouspyynnöt. Tyhmää ei ole pyytää jotain ekstraa, se on eri asia saako pyytämäänsä!
- Jokaiselta myyjältä saa varmasti jotain uutta ja olennaista tietoa. Esim. kunnan toimintaan ja tontilla talon sijoitteluun.
- Lue tarkasti toimitussisällöt ja huomioi käytännöt esim. sähköpääkeskuksen kanssa, tarvitseeko työntekijät sosiaalitiloja/ vessoja.
- Muista merkata kalenteriin tapaamiset, ettet laita kahta eri talotoimittajaa antamaan kotonasi tarjousta samaan aikaan. ;) Toisaalta en tiedä oliko tästä enemmän kuitenkin hyötyä kuin haittaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti