Pihlajan Pirtti -oma koti kullan kallis!

Perhe Pihlajan taloprojekti. Tule seuraamaan talonrakennusprojektin eri vaiheita, päätöksiä, vinkkejä, ja elämää projektin ympärillä! Talomallina on Design Talon Hailuoto 143.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalämpö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalämpö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. toukokuuta 2014

Sokkeli

Työpäivän jälkeen oli tontille ilmestynyt kunnon jääkiekkokaukalo, jäät vain puuttuu ;) Pitkää päivää miehet taas tekivät, kun lähtivät vasta äsken.

Huomenna kymmenen aikoihin tulee betonivalu, ja keskiviikkona sokkelin muotit saa ottaa pois. Tänään pientä hämminkiä oli aiheuttanut autotallin pohja. Pohja oli matalammalla kuin oikeasti oli tarkoitus. Onneksi sokkelivahdit Vaari W.  ja Paappa P. olivat paikalla, ja saatiin tilattua ennätysvauhtia ylimääräinen murskekuorma, sekä levitettyä se. 

Pyöreät muotit ovat autokatoksen tukipilareita varten.







Katsotaan huomenna taas lisää :) 

- Rouva M.

Ps. Saadaan osahyvitys maalämpölaskusta, jolloin ylimääräistä, sopimukseen kuulumatonta osaa ei tarvitse maksaa. :)

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Maalämpökaivon porausta.

Tänään poraajat ilmestyivät tontille kahden aikoihin. Porasivat yhdeksään asti, ja valmista tuli. Kallio löytyi 6,5 metristä ja kaivoa porattiin 160 metriin asti. Kova äänistä hommaa! Homma hoitui hienosti ja nopeasti. Kiitokset Kodikaslämmölle!




....


Tässä Herra M. ja raksaparta, jota ollaan kasvatettu maatöiden alusta asti. Katsotaan mitä tästä tulekaan. ;)



- Rouva M.


tiistai 6. toukokuuta 2014

Toukokuun alun kuulumisia..

Tilannekatsausta kuvina. Kiirettä pitää, niin että hyvä kun ehtii nukkumaan. :)

Vesipiste löytyy!

Murskeen alle tuli suojakangas.

 Vaarin kaivuria testaamassa, "autotallin" edessä. 
Viemärin tarkistuskaivo.

.....
Huomenna ilmeisesti on tulossa maalämpöporaajat. Laskuja on alkanut tipahdella postissa tasaiseen tahtiin. Perustukset tulossa parin viikon päästä. Design Talolta tuli tänään tekstari, jossa ilmoitettiin talopaketin saapumisesta 27.5.

Ps.  Naapuritontti olisi myytävänä. ;)

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kiintokalusteet hallinnassa, vesiliitos- ja sähköliittymähakemus tehty.

Lauantaina tuli vietettyä muutama tunti Topi-keittiön tiloissa Viinikassa. Voi voi, kun olisi taas ollut valinnan vaikeutta, mutta olemme molemmat kuitenkin tyytyväisiä loppuvalintoihin. Nooh, täytyy odottaa vielä tarjouslaskelmaa ja miettiä sitten vielä uudestaan. :D

Keittiössä päädyimme Frida-ovimalliin ja muutenkin tuon kuvan mukaiseen tyyliin. Kuvan taso vaihdettiin saman tyyppiseen mustaa laminaattitasoon. Kivi olisi kyllä hieno materiaali, mutta hinta nousee pilviin tällä vaihtoehdolla. WC:n ja kylpyhuoneen kaapistoiksi valitsimme Loiste-nimisen mallin. Tämä malli olikin vakiota kahta hintaryhmää korkeampi, joten jos hinta on koko paketille liian iso, on pakko tehdä kompromisseja.

Odotellaan siis laskelmaa, joka toivottavasti tulee huomenissa!

...

Viikon aikana on tullut pari mielenkiintoista puhelua. Ensimmäinen tuli maalämpöporaajalta, joka soitteli että ensi viikolla (eli tänään) olisi tulossa poraamaan. Onnistuuko?! No hieman tuli tämäkin yllätyksenä, koska vesiliittymäsopimustakaan ei ole vielä allekirjoitettu.
Toinen puhelu tuli tänään, Itellan logistiikkakuski oli yrittänyt soitella ahkeraan ovikelloa; sähköpääkeskus olisi saapunut. Kukaan ei vaan ollut ilmoittanut tarpeeksi ajoissa tätä meille. :(

... 
Sähköliittymäsopimus on allekirjoitettu, tähän palaa reilu 2000 €. Vesiliittymän sopimus hieman yllätti, tai oikeastaan se oli hinta. Kunnan sivuilta löytyvillä laskureilla olimme laskeneet, että liittymään menisi reilu 5000 €.  Mukava yllätys oli, kun sopimus saapui allekirjoitettavaksi ja liittymän hinta olisi reilu 7000 euroa.  :S  Selvisi, että hintaan oli laskettu mukaan autotalli jonne tulisi viemäri/vesipiste. Tätä ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä. Katsotaan mitä tähän vastataan.


- Rouva M.  


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Huhtikuu tulossa, tämän hetkiset kuulumiset..

Hieman lyhykäisyydessään kuulumisia ja tilannepäivitystä.

Viime perjantaina kyselimme rakennuslupahakemuksen tilannetta ja tadaa: Lupa on enää joitakin koordinaatteja vaille valmis, maanmittausinsinöörin vain pitäisi ne sijoittaa pohjakartalle. Ja meillä on siis toivottavasti pian lupa kourassa. Ellei  sitten insinööri tule kipeäksi, hukkaa papereita, tms. muuta yllättävää hasardia tapahdu.

Huomattiin pikkuinen seikka josta oli aiemmin puhetta, mutta ei vissiin sitten ilmoitettukaan asiasta eteenpäin. Vesipiste keittiön seinään, ulkopuolelle. Tuli sitten juuri eilen mieleen, että hei sehän puuttuu tuosta kuvasta. Saapa nyt nähdä pystyykö sen siihen vielä lisäämään, ja mitä se vaatii.

Rouva M. taas nuhassa, kellojen siirto väsyttää koko perhettä ja kiirettä pitää kaikkien osalta ihan riittämiin. 

Päädyttiin Perustava Oy:n tarjoukseen tukimuurin ja autotallinpohjien teossa, sekä maalämpöön jonka tarjosi Kodikaslämpö. Nämä siis olivatkin ne perusfirmat, jotka kuuluivat alkuperäiseen sopimukseen.

Rouva M. täytteli tuossa hiljattain Etuovi.com- kyselyn, koskien  vanhan asunnon myyntiä, kaikkien vastanneiden kesken arvottiin superlahjakortteja. No onni suosi tällä kertaa, ja plakkarissa onkin yksi lahjakortti. Ehkä sen voisi käyttää vaikka Plantagenin, ja ostaa omaan puutarhaan jos jonkinmoista puskaa ja pusikkoa :)

Edellisenä lauantaina käytiin myös tsekkaamassa se aikaisemmin mainittu Atalan Hailuoto 143-näyttö. Täältä löytyi todella hyvät kaakelivaihtoehdot pesuhuoneeseen, ja Rouva M. ihastui lastenhuoneen pallotapettiin. Kuvia näistä voisi laitella piakkoin. 

Vesiliittymän hakeminen alkaa olla käsillä, heti kun rakennuslupa saadaan kouraan! Ja pian myös oikeasti pääsee mylläämään tonttia. Jännää! 

torstai 13. maaliskuuta 2014

Lupahakemus kunnassa!

Huh, sairastelut eivät ota lannistuakseen. Pikku M. ollut melkein koko viikon kotosalla kuumeen takia, Herra M. yrittää taistella flunssaa vastaan, ja minä Rouva M. olin itsekin poissa töistä tänään yöllä tulleen huonon olon takia. Oliko sitten ruokamyrkytys vai mikä, mutta päivällä vointi alkoi vihdoin parantua ja varsinkin illalla olo ollut loistava.  En tiedä onko vainoharhaisuutta, mutta tämä uuden vuokrakämpän sisäilma ei ole mitenkään parhaammasta päästä, se ei kierrä ollenkaan. Toivottavasti siis tämä sairastelukierre ei jatku. 


Herra M. sai vihdoinkin vietyä täytetyt paperit kuntaan! WUHUU! Yksi stressi vähemmän. Viimeinen naapurilausunto kolahti postilaatikkoon, joten paketti saatiin kokoon. Mukava yllätys oli, että hakemuksemme ehtii ensi viikon katselmukseen ja lupa on plakkarissa varmasti huhtikuussa. Jos hyvin käy, niin mahdollisesti kolmen viikon päästä. 

Posti toi myös Topi-Keittiöiden mallikuvastot, sekä piirustukset keittiön, WC:n, makuuhuoneiden ja kodinhoitohuoneen kaapistoista. Tästä taitaa alkaakin mukavin osuus rakentamisessa. Onneksi talopakettiin kuuluu kaksi tuntia henkilökohtaista suunnittelupalvelua, mikä kuulostaa erittäin hyvältä valintojen kannalta. Muutamia lisäyksiä vielä näihinkin varmasti tulee, liukuovea ison makkarin vaatekaappiin, lisäkaappeja vessaan ja kodinhoitohuoneeseen ja mahdollisesti vielä eteiseenkin. Pitääpi lisäillä kuvia näistä postista tulleista suunnitelmista piakkoin. 

Pääsimme myös vihdoinkin käymään Design-Talon valmistalon esittelyssä, ja löysimme muutamia potentiaalisia ratkaisuja omaankin taloon. Kyseessä oli siis Hailuoto 168, L-ratkaisu. Parin viikon päästä on myös toinen esittely, johon pitää päästä katsomaan. 


Kalustevalinnat pitää päättää huhtikuun loppuun mennessä. Seuraavaksi voi alkaa pohtimaan kahden eri maalämpötoimittajan tarjouksia. Mitäköhän vielä, muistilista olisi kyllä paikallaan nyt.