Pihlajan Pirtti -oma koti kullan kallis!

Perhe Pihlajan taloprojekti. Tule seuraamaan talonrakennusprojektin eri vaiheita, päätöksiä, vinkkejä, ja elämää projektin ympärillä! Talomallina on Design Talon Hailuoto 143.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kuvailuja ja tunnelmaa.

Viikonlopun aikana ollaan taas laiteltu paikkoja kuntoon. Joulu alkoi virallisesti Tampereella tänään, ja jo eilen otin etukäteislähdön ja hain Ikeasta kuusen koristamaan olohuonetta. Viikolla lähdin ruokataulloa hakemaan Etolasta paristokäyttöisiä jouluvaloja. Ihastuin suuresti pikkupalloihin, vähän kuin Happy Lights-pallot, mutta pienemmät ja halvemmat. :)

Ikeasta tarttui mukaan myös nuo mustat pikkumatot.  












Mukavaa alkavaa viikkoa!


- Rouva M.


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Meidän sisustusvalinnat.

Noniin, nyt kun näitä näytteitä on tutkittu, oli aika päivittää myös blogin ulkoasua, ja nyt näyttää silmään paremmalta. :)

Tänään vihdoinkin kävimme hakemassa Nokian Kodin Terrasta maalit! Samalla katsastimme tapettivalinnat, ja sieltähän tuli kasa näytteitä mukaan, ja ja.. Mitä tässä enää voi sanoa, jos kerran rakennetaan, niin rakennetaan kunnolla :) Myös sisustusvalinnat alkaa olemaan nyt napissa, ja melkeinpä kaikkiin makkareihin hankimme itse tapetit, löytyi sen verran makoisia tapauksia, joten pakkohan niitä on käyttää :)

Värit ovat aika neutraaleja, mutta näihin pystyy vaihtelemaan sitten muita sisustuksia kätevästi. Maaliksi valkkasimme DT:n Tikkurilan Tunne väri-värikartasta värin F428 Ketju, hieman harmaaseen vivahtava valkoinen. Toinen maali on hieman tujumpi K499 Graniitti, jota tullaan käyttämään olohuoneen-keittiön päätyseinissä.  Alla olevissa kuvissa on mukana parikin värivaihtoehtoa, mikä sopisi tapettiin, mutta päädyimme loppujenlopuksi tuttuun ja turvalliseen vaaleaan.  Eteisen ja märkätilojen lattialaatat tulevat olemaan tummia. Ja vain Eteisen-olohuoneen pitkään seinään, Wc:n,  sekä Pikku. M:n huoneeseen käytämme DT:n tapetteja, jotka toki nämäkin ovat lisämaksullisia. 

Lattia on vaalea, puun syyt näkyvät nätisti, laminaatin nimi on White Oiled Oak. Kattopaneeli on myös valkoinen, jossa näkyy haaleasti puunsyyt. Pesuhuoneeseen tulee mustaa kuviolaattaa tehosteväriksi, mutta muuten on valkoista. Pikku vessaan laitamme tapetin, joka sopii kaapin ovien väriin. Välitilassa samaa valkoista laattaa kuin pesuhuoneessakin. Nyt nämä käsin tuherretut valinnat pitäisi vielä jaksaa kirjoittaa Extranettiin, mutta ei kyllä enää jaksa...


Meidän makkariin!


Vierashuone/ käyttämätön makkari.


Työhuone.

Alla näkyy eteisen laatta, tapetti eteisestä kodinhoitohuoneen ovelle. Tämä tapetti DT:n lisämaksusta


WC:n tapetti. DT:n lisämaksusta


Ja tämä hieman punertavaan menevä kukkatapetti huoneeseen, jonka omistaa Pikku M. DT:n lisämaksusta.

....

- Rouva M.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sisäseinien rungot.

Tervetuloa uusille lukijoille!

Juhannus vietetty ja aika palata taas raksamaailmaan.  Koko viikonlopun ajan mielessäni oli kirjoittaa päivitystä blogiin, mutta en sitten millään jaksanut kaivaa läppäriä esiin.  Oli loman paikka!

Juhannusreissu alkoi ensiksi raksakäynnillä, piti käydä katsastamassa minkälainen näky sisällä odottaa. Huoneet pystyy hahmottamaan nyt erittäin hyvin, ja ihmeellistä kuinka tila näyttää avarammalta tämän myötä.


Eteisen peilikaapin seinämä, edessä näkyy myös takan seinä. 


Keittiön saareke.


Takan seinä olohuoneesta.


Ulko-ovelta katsottuna työ/vierashuone, wc ja makuuhuone. Kuvan ulkopuolelle jää vielä yksi makuuhuone. 

...

Toinen asia, mitä hoidettiin automatkalla, oli selvittää nettikaapelin asennukseen liittyvät toimenpiteet.  Soiteltiin sitten palveluntarjoajan asiakaspalveluun, jossa ei tiedetty asiasta. Ohjasivat omaan asiantuntijapalveluun, joka veloitti mukavat 2,19€ / minuutti.  Puhelu kesti varmaankin noin 5 minuuttia, piti odotella sivujen latautumisia, kun varsinaisesti tämä gurukaan ei asiasta tiennyt. Ja lopputulema olikin, että joko liittymän avaus tapahtuisi netistä, tai liikkeestä käsin. Epäselvää kuitenkin vielä on, että kuka vastaisi kysymyksiimme ennen kuin tämä liittymäsopimus tehdään. 

....

Huomenna muurari aloittaa takan tekemisen. Tänään illalla reissun jälkeen Herra M. kävi nostamassa veljensä kanssa tarvikkeet huomista varten. Iso kiitos koko veljen perheelle avusta! :)

Ja hei, käykäähän katsastamassa Design -Talon uudet nettisivut!

- Rouva M.


lauantai 31. toukokuuta 2014

Viikonloppu - rauhallista...

Moi!

Alkuviikon tohinan jälkeen loppuviikko tuntuikin äärimmäisen rauhalliselta. Hassua kun enää ei olekaan mikään kiire maatöiden kanssa.  Silti joka päivä pitää käydä raksalla ja ihmetellä omaa tulevaa tupaa!

Nyt ollaan vain hieman siivoiltu tontilta roskia ja lattiavalua varten asennettu autotalliin styroksit ja raudat.  Käytiin myös Kodin Terrassa katsastamassa ulkomaaleja ja niiden hintaa. Sinisävyinen maalipönikkä on 18 litraa ja riittää n. 180 neliön maalaamiseen. Hintaa ämpärille tulee reilu 190 €. Näitäkään ei oltu huomioitu budjetissa vielä.. Pitää hieman vielä katsella onko hintaeroa useamman liikkeen välillä.

Olohuoneesta näkee jo, tosin aika epäselvästi mutta kuitenkin. :) 


Terassillekin jo pääsisi, jos sellainen vain olisi!

Lattiavaluja odotellessa.