Pihlajan Pirtti -oma koti kullan kallis!

Perhe Pihlajan taloprojekti. Tule seuraamaan talonrakennusprojektin eri vaiheita, päätöksiä, vinkkejä, ja elämää projektin ympärillä! Talomallina on Design Talon Hailuoto 143.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Patolevy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Patolevy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tervetuloa Pihlajan Pirtti, perustukset on valmiina!

Kaikki pitäisi olla tontilla nyt valmiina tiistaita varten, alkaa tuntumaan aika jännältä! Saa nähdä löytyykö jo huomenna illalla tontilta rekka odottelemassa tiistain nosturia.  


Sateenkaaren päässä on aarre!


Lavat pinoissa odottelevat käyttöä. 

Mutta nyt ei pysty kertomaan enempää, Suomi-Venäjä peli on sen verran jännää!


- Rouva M.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Lavojen metsästystä tiistaita varten, styroksit melkein talon ympärillä...

Pikainen kuvapostaus eilisen ja tämän päivän tapahtumista.  Tänään tosiaan käytiin metsästämässä trukkilavoja Vuoreksesta, ja sieltähän niitä löytyi iso pino käyttöön.  


Parin päivän aikana ollaan valutettu vettä teknisentilan alapuolelle, jotta maa tiivistyisi. Tänään lisäiltiin vielä  mursketta päälle. Tällaisina kuumina kesäpäivinä voisi ottaa vaikka suihkunkin kesken raksapäivän.. ;)



Styroksit suurimmaksi osaksi laitettu talon ympärille. Huomenna olisi luvassa autotallin ympärys.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Patolevyn asennusta ja kattoristikoita.

Tälle päivälle onkin ollut paljon tapahtumaa. Pääsin jopa itsekin käyttämään vasarointitaitoja, ja kyllähän se vasara heiluikin. :)

Päivän aikana on laitettu sokkelin reunaan patolevyä, ja kaivettu maahan muutamat salaoja- ja sadevesiputket.



Patolevyn kiinnitysnauloja, iskuporakoneella reikä sokkeliin ja eikun vasaroimaan. Nyt ei tulvat haittaa!


Patolevy asennettuna. Maa-aineksen päälle tulee vielä styroksit ja lisää maata.  

....

Kahdeksan aikoihin illalla tuli kattoristikot ja samalla liikenne tukkiutui päätiellä hetkeksi. Hankalaksi teki tiukka liittymä ja mutkainen tie. Mutta kuulemma sitä on oltu tiukemmissakin paikoissa. 







Alimmaisessa kuvassa olohuone-keittiön kattoristikko, korotettu sisäkatto. :) 



- Rouva M.

Ps.Naapuritontilla on käynyt porukkaa katsastamassa lääniä. Joku oli kuulemma suunnittelemassa paritaloa tähän, joten ostakee joku nyt tämä pois ennen kuin sellainen siihen olisi tulossa. :)