Pihlajan Pirtti -oma koti kullan kallis!

Perhe Pihlajan taloprojekti. Tule seuraamaan talonrakennusprojektin eri vaiheita, päätöksiä, vinkkejä, ja elämää projektin ympärillä! Talomallina on Design Talon Hailuoto 143.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uutta Kotiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uutta Kotiin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. elokuuta 2015

Lipaston tuunaus - Pikku M:n huone

Tuunauskärpänen puri pitkästä aikaa.  Vierashuoneen nurkassa on pitkän aikaa kököttäneet paikalliselta FB-kirppikseltä ostamani lipastot. Loman loppu kun alkaa häämöttää, oli siis pakko alkaa tehdä jotain näille. 

Maalitelakouraan ja sutimaan, yllättävän nopeasti maali kuivui ja parissa tunnissa nämä olivatkin jo omilla paikoillaan. Nuo nupit käväisin aikoja sitten jo hankkimassa H&M:ltä. 

Tuossa myös viime vuonna tuunaamani sänky valmiina. :)


Illasta kävin vielä hakemassa Ikeasta päiväpeiton ja tyynyn. Loppusilaus tulee kun saa hankittua jostakin söpöt verhot. Pitänee siis alkaa selaamaan nettiputiikkeja läpi. ;)


- Rouva M.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Puutarhajuttuja.

Tulipa sitten käytyä pienellä kauppareissulla katselemassa puutarhaan juttuja. Joo tosiaan vain katselemassa...  ;D Tajusin juuri tämän reissun aikana, että tuohon pihaan saa kyllä uppoamaan ihan tolkuttomasti rahaa!

Katsotaan mihin nuo saa sijoitettua huomisen aikana :)

Viikonloppuja!

- Rouva M.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Keskiviikon puuhat

Tänään oli tarkoitus pistää tuulemaan siivouksien osalta, mutta reilun viikon mukana pysynyt flunssa äityi niin pahaksi, että lääkärissä oli käytävä. Diagnoosina oli akuutti poskiontelon tulehdus, joten sängyn pohjallehan sitä joutui.  Koko päivän on kolotellut naamaa niin pahasti, että on tuntunut siltä kuin joku olisi iskenyt poskipäihin muutamat nyrkin iskut. Onneksi nuo antibiootit aika nopeasti purevat ja nukkuakin pystyy nyt hieman paremmin. 

Pakolliset raksakäynnit oli kuitenkin tehtävä, ihasteltavaa ja ihmeteltävää riittää. Mieltä piristää kuitenkin hankittu puukantokoppa ja matto, jonka lopullisesta sijoittamispaikasta en ole vielä varma. WC vaiko pesuhuone, kas siinä pulma.



Huomenna luovutus! Ja edelleenkin tervetuloa katsastamaan kohdettamme yleisessä näytössä, lisätiedot löytyvät DT:n nettisivuilta. :) 



- nuhainen Rouva M.