Pihlajan Pirtti -oma koti kullan kallis!

Perhe Pihlajan taloprojekti. Tule seuraamaan talonrakennusprojektin eri vaiheita, päätöksiä, vinkkejä, ja elämää projektin ympärillä! Talomallina on Design Talon Hailuoto 143.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Mietteitä

Aika on juossut taas kuin siivillä, ja talossa tapahtunut ties mitä. Eilisen aikana oli saatu valmiiksi LVI-hommat, ja nyt jo saakin vettä suoraan hanasta.  Topi-keittiöltä pitäisi tulla joku kokoamaan vielä saarekkeen takainen kaappi ja muutama puuttuva ovi. Sähkömiehet ja listoittaja tekee viimeiset hommat. Valmistuminen on oikeasti todella lähellä! Omia hommia on vielä pieni maalausurakka, sekä kivimuurin kaide. 

Jännä ajatella, kuinka viime vuonna tähän aikaan pähkäiltiin tonttitarjouksen kanssa, jotta laitetaanko 5 euroa ja 99 senttiä päälle, että varmasti saadaan tämä tontti. Onneksi ei kuitenkaan liikaa pohdittu tätä psykologista hinnoittelua, koska hinnan korotusta olisi voinut jatkaa vaikka kuinka ja paljon. Pitkä prosessi, mutta varmasti myös opittu paljon kaikkea uutta ja hyödyllistä.


Alkuviikosta selvittelin postilta  postilaatikon paikkaa ja  kotivakuutuksistakin lähetin kysymystä eteenpäin, kaikenlaisia pikkulappusiakin pitäisi luovutusta varten hankkia. Jännää! Ja viikolla 42 pitäisi olla siis luovutus. ELI TÄSSÄ ON ENÄÄ TÄMÄ JA ENSI VIIKKO!!!!!!!!!!!!! Nyt alkaakin pukkaamaan muuttostressiä, pakkaaminen on aina niin kovin mukavaa puuhaa. ;) 

Hyvästi vuokrarivarin lähentelevä WC-pöntön kansi, tervetuloa astianpesukone! Tätä on odotettu

... 

- Rouva M.

6 kommenttia:

  1. Tästä ei voi kun tykätä! Mihin ne postilaatikot meillä tulee? Hankitaanko kaikki samanlaiset? T. Hanna

    VastaaPoista
  2. Laitan sulle viestillä facebookkiin viestin, minkä sain postin edustajalta. Samanlaiset postilaatikot kuulostavat hyvältä, laitamme nyt ensiksi väliaikaisen postilaatikon. :)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea uuteen kotiin jo etukäteen! Täällä on aamukammassa vielä 10 pitkää piikkiä jäljellä ennen kuin muuttopäivä pitäisi ensi vuonna elokuussa koittaa. Maatyöt ja perustukset on nyt tehty ja Hailuoto 153 saapuu maaliskuussa.
    Kuvapostaus valmiista kodista olisi myös mahtava nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kuvapostausta on varmasti tulossa, ja todennäköisesti jatkan blogia sisustamisen ja puutarhan merkeissä. :) Löytyykö teidän projektista blogia? :)

      Poista
    2. Ei löydy ainakaan vielä blogia, mutta harkinnassa on kyllä ollut! Ehkäpäs sitten maaliskuussa, kun saadaan talo tontille. :)

      Poista